Hiihtelen hankia hiljalleen

Olen iloinen, että olen päässyt hiihtämään muutaman vuoden tauon jälkeen. Aurinko paistaa ja ilmassa on jo kevättalven tuoksua, joka palauttaa mieleeni lapsuuden hiihtoretkien tunnelmat. Lapsena oli tavallista, että pakkasimme sisarusteni kanssa eväät mukaan ja lähdimme metsään hiihtämään koko päiväksi tai laskemaan mäkeä pulkalla tai tavallisilla suksilla. En edes ymmärtänyt, että mäenlaskussa voisi tarvita erilaiset sukset kuin hiihtämisessä.

Osallistuin useana talvena myös erilaisiin kunnallisen tason hiihtokilpailuihin, joissa menestyin kohtalaisesti. Voin palauttaa myös mieleeni suussani veren maun , joka muistutti heikosta valmistautumisesta kilpailuun. Muistona kilpailuista on pari tusinaa kahvilusikoita ja jopa oman kansakoulun parhaan tyttöhiihtäjän pokaali vuodelta 1967.

Kilpailut ovat jääneet, mutta hiihto on harrastuksena edelleen minulle rakas laji. Hiihdon ansiosta olen aikuisena harrastanut liikuntaa aina jossain muodossa. Sauvakävely on ollut hyvää jatkoa hiihdolle. Jo monta vuotta ennen sauvakävelyn "keksimistä" urheiluseuramme järjesti kesäisissä hiihtoharjoituksissa kävelyä suksisauvoilla, mm. jyrkkien mäkien nousua.

On melkein puolipäivä ja pakkasta on edelleen noin 11 astetta. Ajattelin lähteä hiihtämään noin tunnin kuluttua, jolloin aurinko on jo varmasti lämmittänyt ilman sopivaksi hiihtolenkkiä varten.


Puen päähäni kuvassa olevan islantilaisvillaisen hiihtopäähineeni, joka on edelleen sopivasti lämmittävä ja hengittävä. Ostin sen tasan kymmenen vuotta sitten Tukholmasta.