sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Pari kuvaa nuoresta ylioppilaasta



Ylioppilasjuhlat onnistuivat hyvin. Nuori ylioppilas on astumassa uuteen vaiheeseen elämässään.


Kiitos hienoista juhlista.

torstai 28. toukokuuta 2009

Juhlitaan viikonloppuna

Huomenna on kulunut vuosia omista ylioppilasjuhlistani. Sinä vuonna kuunneltiin mm. Hectorin "Hannikaisen baaria"

Onnea suvun ensimmäiselle toisen polven ylioppilaalle, joka viettää juhliaan Järvenpäässä. Nähdään lauantaina.

maanantai 25. toukokuuta 2009

Elämä saa koskettaa

Työ on merkinnyt minulle erilaisia asioita viime aikoina kuin vielä muutama viikko sitten. Työ on toki tärkeä asia keski-ikäiselle naiselle, mutta ei kaikkein tärkein. Ehkä viimeistään tässä vaiheessa olemassaoloani olen tajunnut, että elämässä on muitakin tavoitteita kuin uran luonti.

Syksyllä minulla on aikaa tehdä vielä kerran inventaariota siitä, mitä vielä haluaisin nähdä ja kokea. Tosin, jo kesästä 2009 tulee varmasti jo toisenlainen kuin edellisistä kesistä. Toistan taas itseäni, mutta nyt on vihdoinkin aika heittäytyä jopa johonkin tuntemattomaan, johonkin, josta haaveilin kauan sitten....

Tänään valitsin musiikiksi Mamban kappaleen: "Saa koskettaa". Musiikki ja sanat puhukoot taas puolestaan.

torstai 21. toukokuuta 2009

Aforismeja mukaan matkallani uuteen...

"Tekonsa voi harkita, sanansa voi valita,
tunteet kulkevat omia teitään."
-Sylvi Kekkonen-

"Anna muutokselle aikaa. Eihän mikään voi kasvaa pellossa,
jota jatkuvasti kynnetään."
- tuntematon -

"Elämän ylin onni on varmuus siitä,
että sinua rakastetaan sinun itsesi takia
- tai tarkemmin sanottuna, itsestäsi huolimatta."
- Victor Hugo -

"Älä kulje edelläni, en ehkä seuraa.
Älä kurje perässäni, en ehkä johda.
Kulje rinnallani ja ole ystäväni."
-Albert Camus-


"Maailman parhaita ja kauneimpia asioita ei voi nähdä,
eikä koskettaa. Ne täytyy tuntea sydämellä."
- tuntematon -

"Rakkauteen ei ole muuta rohtoa, kuin rakastaa."
- tuntematon -

"Työskentele kuin eläisit ikuisesti, rakasta kuin kuolisit huomenna."
- tuntematon -

Kirjoittajiin pääsee tutustumaan klikkaamalla nimiä. (lisätty 22.5.2009)

tiistai 19. toukokuuta 2009

Carpe Diem

Tänään sain tehtyä hallintosihteerin kanssa taiten sääntöjen mukaan vuorotteluvapaa-anomukseni ja muut siihen liittyvät dokumentit. Monen vuoden haave on vähitellen täyttymässä. Anoin kaikki 359 päivää, mutta kolmessa osassa. Ensimmäinen jakso on 1.9. - 31.12.2009.

Ihanaa saan tehdä kaikkea, mikä huvittaa tai olla tekemättä ja suunnittelematta yhtään mitään. Olen aivan tarpeeksi tähän ikään mennessä suorittanut elämääni. Nyt yritän todella heittäytyä elämän virran vietäväksi ja tarttua hetkiin kiinni.

Yksi parhaimmista elokuvista, jonka olen nähnyt on "Dead Poets Society". Oheinen pätkä elokuvasta on hienosta kohdasta, jossa radikaali opettaja avaa Carpe Diem -mottoa poikakoulun pojille.

Tässä myös traileri samasta elokuvasta.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Kuuntele sydäntäsi...

Sydäemeni kuunteleminen on minulle tärkeää ei vain fyysisessä mielessä vaan myös kaikella muulla tapaa.

The Police oli suosikkibändini -80 -luvulla. Erityisen tärkeä kappale minulle oli silloin ja on edelleenkin "Every breath you take".

perjantai 15. toukokuuta 2009

Kell' onni on..

Tänään vaihteeksi Eino Leinoa:

"Kell`onni on, se onnen kätkeköön,
kell` aarre on, se aarteen peittäköön,
ja olkoon onnellinen onnestaan
ja rikas riemustansa yksin vaan.

Ei onni kärsi katseit`ihmisten,
Kell`onni on, se käyköön korpehen
ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan
ja hiljaa iloitkohon onnestaan."


Seuraavakin runo koskettaa ja liikuttaa minua syvästi:
Jos saisin elää vielä yhden elämän

Jos saisin elää vielä yhden elämän,
haluaisin tehdä enemmän virheitä.

Haluaisin rentoutua enemmän ja olla pehmeämpi.
Haluaisin olla tyhmempi kuin olen ollut tällä matkalla.
Haluaisin suhtautua asioihin kevyemmin.
Haluaisin tarttua useampaan tilaisuuteen,
nousta useammalle vuorelle ja uida useammissa järvissä.

Onhan minulla ollut hienotkin hetkeni,
jos saisin uuden tilaisuuden
yrittäisin viettää vain hienoja hetkiä.
Hetki toisensa jälkeen
sen sijaan, että elän monta vuotta etukäteen.

Jos saisin elää vielä kerran,
alkaisin kävellä paljasjaloin varhain keväällä
ja jatkaisin sitä pidemmälle syksyyn.
Tanssisin enemmän, ajaisin useammin karusellissa
ja poimisin enemmän tuhatkaunoja."

Nadine Stair (suom. Maarit Tillman)

torstai 14. toukokuuta 2009

Onnellinen olo

Sairausloma lähenee loppuaan ja lauantaina 16.5. menen töihin. On tapahtunut toipumisen lisäksi kaikkea muutakin hyvää. Tänään on aurinkoinen olo ei vain siitä syystä, että kesä on tulossa vaan muutenkin. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus heittäytymiseen ja luottamukseen siitä, että elämässä on paljon kirkkaitakin värejä.

Valitsin musiikiksi Hectorin kappaleen "Yhtenä iltana"

Toinen valintani on Eppu Normaalin esitys "Joka päivä ja joka ikinen yö"

Kummankin esityksen sanat ja musiikki ovat koskettaneet minua aina. Mutta huomaan, että tällä hetkellä ne koskettavat moninkerroin aiempaa enemmän.

maanantai 11. toukokuuta 2009

Sydänasioita

Sydämeni on nyt kokenut uusia asioita, sillä se on yhtä kateriablaatiota rikkaampi. Olen vielä sairauslomalla pe 15.5. asti.Olin niin kiinnittynyt sydämeni tilaan ja ollut reipas potilas, että vasta nyt mieleni on päässyt mukaan muutokseen. Voi olla, että flimmerikohtauksia tulee vielä toimenpiteestä huolimatta, siksi Marevan -hoito jatkuu vielä kolme kuukautta.

Kun mietin viikonloppuna elämääni tarkkaan, kypsyin ajatukseen hakea vuorotteluvapaata koko syksyksi 2009. Nyt on vihdoin pitkän vapaan aika ja mahdollisuus virittää katseensa tulevaisuuteen ja keskittyä elämässä johonkin muuhun kuin stressaavaan työhön. Sydämeni ja sieluni ovat selvästi oivaltamassa, mikä on elämän tärkeysjärjestys: rakkaus ja ilo toisen ihmisen olemassaolosta.

Tunnelmaani kuvaa parhaiten Anna Erikssonin musiikkikappale "Kun katsoit minuun"