Tänään tapasin ystäväni, jolla oli todettu rintasyöpä toukokuussa. Sain tietää asiasta tänään ensimmäisen kerran. Hänen kesänsä on ollut erilainen kuin mikään aiempi kesä. Sytostaattihoidot ovat rytmittäneet hänen elämäänsä. Hänen hiuksensa olivat lähteneet kokonaan, mutta peruukki oli kuitenkin kaunis ja aidon oloinen ja korosti hänen kauniita piirteitään. Tällä hetkellä hän voi hyvin ja kokee olonsa terveenä olon vertaiseksi. Kuitenkin muutama päivä sytostaattikuurin jälkeen tulee valtava väsymys, joka vie häneltä kaikki voimat.
Toivon ystävälleni paljon voimia ja jaksamista sairauden kanssa. Musiikiksi valitsin Arja Saijonmaan Ystävän laulun.
torstai 30. heinäkuuta 2009
tiistai 28. heinäkuuta 2009
Vielä on kesälomaa jäljellä
perjantai 17. heinäkuuta 2009
Kesälomaa yhdessä vietetään
Porin jazzit ovat parasta aikaa meneillään. Minulle kesän kohokohta on kuitenkin yhteinen kesäloma miesystäväni kanssa. On tulossa pieniä matkoja ja ennen kaikkea yhdessä olemista.
Musiikkivalintani on Kaj Chydeniuksen sävellys Matti Rossin sanoihin ja Kristiina Halkolan esitys "Jos rakastat"
Musiikkivalintani on Kaj Chydeniuksen sävellys Matti Rossin sanoihin ja Kristiina Halkolan esitys "Jos rakastat"
maanantai 13. heinäkuuta 2009
Aikuinen nainen luottaa sydämen ääneen
Puolet lomastani on kulunut, mutta onneksi vielä on lomaa ja kesää jäljellä. Kesä on ollut kiehtova ja olen kokenut monia ilon ja onnen hetkiä. Kuuntelen eri tavalla laulujen sanoja kuin vuosiin. Uskallan luottaa sydämeni ääneen. Paula Koivuniemen kappaleiden sanoitukset ovat avautuneet elämässäni uudella tavalla.
Paula Koivuniemi: Aikuinen nainen
Paula Koivuniemi: Aikuinen nainen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)