Pari viikkoa sitten tuli ensi-iltaan Saara Cantellin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva "Kohtaamisia" (klikkaa nimeä, jolloin pääset traileriin). Kävin katsomassa elokuvan to 11.3. Elokuvan juoni koostui erilaisten ihmisten kohtaamisista, joissa jotkut omalla kummallisella tavalla kytkeytyivät toisiinsa. Jonkun satunnainen kohtaaminen toisen kanssa sai aikaan toisessa mahdollisuuden muutokseen, vaikka tilanne ensin saattoi vaikuttaa uhkaavalta. Ventovieraan sanat ehkä loukkasivat ensin, mutta lopulta elämä muuttui parempaan suuntaan tai kaaos sai järjestyksen tai sitten ei.
Elokuvan musiikki oli taidokkaasti valittu kuvaamaan juonen kulkuja. "On aina liian vähän aikaa" soi milloin taustamusiikkina milloin kännykän soittoäänenä. Pidin kovasti elokuvasta.
Seuraavassa on sekä Suomen Kuvalehden että Hesarin arvostelut elokuvasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti