Olen monta kertaa elämässäni törmännyt siihen, että omien vanhempien terveys- ja sairausasioiden hoidossa en olekaan oikea henkilö hoitamaan ja ohjaamaan heitä. Asia on näin siitäkin huolimatta, että olen hoitotyön ammattilainen. Olen ensisijaisesti tytär vanhemmilleni ja sitten vasta jotain muuta. Tavallaan ymmärrän, mistä on kysymys.
Jos viime viikolla olin tuskastunut opiskelijoihin, niin tällä viikolla huolettaa isäni ajoittainen itsepäisyys. Opiskelijoiden kanssa on asioita puitu ja tarkasteltu eri näkökulmista ja päästy asioissa kompromisseihin ja yhteisymmärrykseen.
Isäni kanssa en päässyt parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun. Ehdotin, että hän olisi jäänyt yöksi kotikuntansa terveyskeskuksen vuodeosastolle, jossa hän oli kuivumisen takia tiputuksessa. Hän halusi kuitenkin lähteä kotiin. Yritän ymmärtää isäni ratkaisua ja hyväksyä, että hänellä on itsemääräämisoikeus omiin asioihin. Tapahtuipa yön aikana mitä tahansa, hän on oman valintansa tehnyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti