Heinäkuussa 1980 olin Stockholms Sjukhemissa sairaanhoitajana. Eilen illalla ennen unen tuloa tajusin yhtäkkiä, että tuosta on aikaa jo 30 vuotta. Jos olisin valinnut muutamaa kuukautta aiemmin toisin, olisin viettänyt heinäkuuni aivan erilaisissa merkeissä. Mutta kun olin valintani tehnyt, oli asian kanssa elettävä.
Vietin helteisen kesän Tukholmaan tutustuen ja yrittäen päästä sisälle ruotsalaiseen elämänmenoon. Jo silloin Tukholmassa asui paljon ulkomaalaisia. Myös työpaikassani oli useita suomalaisia ja muualta tulleita työntekijöitä, mikä teki työskentelyn ajoittain haasteelliseksi. Tarkoitan mm., jos lääkäri puhui ruotsia puolalaisittain murtaen ja minä kouluruotsillani yritin ymmärtää määräyksen ja kaikin voimin toteuttaa sen ja säilyttää potilasturvallisuuden.
Tänä kesänä olen usein miettinyt, miten uskalsinkaan silloin asettua alttiiksi uuteen ja tuntemattomaan. Vanhemmiten olen tullut ylivarovaiseksi ja liian harkitsevaksi joissakin asioissa. On minulla toki vieläkin haaveita toteutumattomista unelmista ja uskalluksesta hypätä tuntemattomaan maailmaan.
Sain hyvältä ystävältäni 20 vuotta sitten Ulrich Schafferin pienen, sykähdyksiä kirjan "Uskallan ... kohdata elämän kasvoista kasvoihin". Lainaan kirjasta ajatuksia, jotka ovat kantaneet minua elämäni eri vaiheissa:
"Minä uskallan kulkea sumussa.
En halua jäädä paikalleni vain siksi
että pelkään tuntematonta.
Vaarallisempaa on virheiden tekemisen pelossa
jäädä odottamaan
kunnes kaikki kirkastuu
ja pelkän odottelemisen turruttamana
menettää kykynsä uskaltaa.
Pysähtyneenä tilassa
pysähtyy myös kaikki kasvu.
Minä en halua
odottaa elämäni ohi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti